Luin yhteen menoon Pentti Saarikosken runokokoelmat "Katselen Stalinin pään yli ulos" sekä "Où que j'aille". En voi sanoa, että olisin saanut kaiken mahdollisen irti ranskannoksesta (olen lukenut kieltä nyt hädiksi kolme lukiokurssia), mutta koska kyseessä oli laajasti Saarikosken tuotantoa kattava yhteenveto, pystyin vertailemaan "Katselen Stalinin pään yli ulos" -kokoelman alkuperäistekstejä ranskankielisiin. Lyhyehköt runot olivat myös pitkälti ymmärrettäviä melko simppelin kielensä ansiosta.

Tämä oli ensimmäinen henkilökohtainen kosketukseni Saarikosken tuotantoon, ja sen verran positiivinen, että jatkanen siihen tutustumista myös jatkossa. Vaikka miehen runot ovat ilmeisesti keskenäänkin hyvin erilaisia - kirjoitusajankohdasta riippuen - niin ainakin "Katselen Stalinin pään yli ulos" osui ja upposi minuun lujaa. Yleisestikin pidän enemmän proosamaisista kuin perinteisen riimitellyistä runoista.

Seuraavaksi ajattelin tarttua Uuno Kailaan kokoelmaan "Uni ja kuolema". Sen rinnalla pitäisi lukea yksi espanjan oheislukemisto (helpotettua Cervantesia) ja saattaa vihdoinkin päätökseensä Naomi Kleinin "No Logo", jonka näkeminen lainakirjapinossa aiheuttaa nykyään enemmän suunmutristelua kuin huvittuneisuutta. Tekstissä ei ole vikaa, mutta minun priorisointikyvyssäni sen sijaan vielä senkin edestä.