Tätä teosta oli vaikea lukea. Ei siksi, että kieli olisi monimutkaista - se oli päinvastoin varsin simppeliä - vaan siksi, etten oikein missään vaiheessa osannut sanoa, olenko kirjoittajan puolella vai häntä vastaan. Oikeastaan Bäckman ei tuntunut tarjoavan sellaista "ihmistyyppiä", jonka edustajaksi olisin voinut itseni mieltää. Luultavasti tästä ristiriitatilanteesta johtuen tunsin itseni lukiessa lähinnä ärtyneeksi.
"Saatana saapuu Helsinkiin" esittelee Anna Politkovskajan murhan eräänlaisena PR-temppuna, mikäli ilmausta nyt voi tässä yhteydessä käyttää. Bäckmanin mukaan Politkovskajan kuolemaa hyödynsivät useat eri tahot kuolleen toimittajan muistosta piittaamatta. Hän muistuttaa myös useaan otteeseen, että murhasta hyötyivät - tai ainakin yrittivät hyötyä - oikeastaan kaikki muut, paitsi hän, jonka harteille koko jupakka sysättiin - Vladimir Putin. Kirjassa varsinkin Heidi Hautalaa ja hänen toimintaansa lokakuun 7. päivän 2006 jälkeen kritisoidaan ja kyseenalaistetaan voimakkaasti.
Anna Politkovskaja tuntuu olevan vain ovela aasinsilta toiseen, Bäckmanille ilmeisen tärkeään teemaan, nimittäin suomalaisten vihamieliseen Venäjä-ajatteluun, joka kirjoittajan mukaan heijastuu erinomaisesti Suomen valtamedioissa, kuten Helsingin Sanomissa ja Yleisradiossa. Bäckman kirjoittaakin: "Suomalaisilla ei ole vaihtoehtoisia tiedonlähteitä [HS:n ja Yleisradion lisäksi], sillä sananvapaus ei toteudu Suomessa ja kaikki mediat ovat yksipuolisen Venäjä-vastaisen hysterian kyllästämiä. Tapaus [Politkovskajan murhan aiheuttama liikehdintä] on malliesimerkki korruptoituneen länsimaisen median vallasta manipuloida ihmisiä."
En väitä, etteikö venäläisvastaista ajattelua esiintyisi Suomessa, näiltä kohdin olen Bäckmanin kanssa samaa mieltä. Luultavasti hän on myös oikeassa siinä suhteessa, että Politkovskajan murhaa hyödynnettiin asioissa, jotka eivät hänen intresseihinsä tai elämäänsä millään tapaa liittyneet. Siltikin, vaikken olekaan "Suomen ja Venäjän suhteisiin sekä Venäjän tutkimukseen erikoistunut valtiotieteiden tohtori" - kuten Bäckman, mikä todetaan heti kirjan alkulehtiöllä ja minkä vuoksi keskiverto lukija joutuu heti alkumetreillä eräänlaiseen altavastaajan asemaan - en pysty nielemään kirjoittajan tapaa kuvata Putin lähestulkoon maailman sympaattisimpana ja "tehtäväänsä liian hyvin sopivana" valtionpäämiehenä.
"Saatana saapuu Helsinkiin" onnistuu mielestäni erittäin hyvin nimenomaan negatiivisen Venäjä-kuvan saattamisessa päivänvaloon. Putinin maineenpuhdistusyrityksenä joudun kuitenkin suhtautumaan kirjaan kriittisesti. Anna Politkovskaja tuskin oli täydellinen ihminen, mutta se ei toki tarkoita, että herra Venäjän presidentti sitä olisi.
Hieman aihetta sivuten vielä yksi hymyilyttävä huomio: takakanteen kerättyjen "viisi tähteä" -arvioiden ykkösenä komeilee Jon Hellevigin suitsutus. Mieshän on kirjan kustantamon, Russia Advisory Groupin, edustaja. Toinen "arvovaltainen arvostelija" (niin ikään viisi tähteä), Henri Hirvenoja, on kirjoittajan ystävä. Ei sillä, että tämänkaltainen hyvä veli -temppu olisi mitenkään uusi, mutta ei, tälle ei voi muuta kuin hymyillä.
Lopuksi vielä mielenkiintoinen arvostelu teokseen liittyen. Sen on kirjoittanut sosiaalipolitiikan professori J.P. Roos.
Kommentit