Jouluaattoa edeltäneet päivät olivatkin sellaista hässäkkää (lue: siivoamista, kaupassakäyntiä ja vähän lisää siivoamista), ettei lukemiselle sopivia rakoja oikein löytynyt. Harmittaa. En tajua, miten kaksi vuotta sitten syyslomalla sain luetuksi lähes 20 romaania! Ei onnistuisi enää, vaikka kokeiltu on kyllä.

Eilen sitten tartuin teokseen "El cartero no siempre llama dos veces" (vapaa suom. "Postinjakaja ei aina soita kahdesti"). Olin tosi yllättynyt siitä, miten hyvin tekstiä ymmärsin, sillä olen lukenut espanjaa vasta vähän alle kolme vuotta. No, tuo sarja on käsittääkseni kirjoitettu nimenomaan spanjanopiskelijoita ajatellen, helppous johtunee siitä. Juonikuvio, mikäli sellaisesta voidaan puhua, ei ollut kovinkaan kummoinen, mutta pidin kirjoittajien tavasta kuvata ihmisiä; oli eronneita pariskuntia, opiskelijoita ja musiikkiin hurahtanut lääkäri. Dialogit olivat kepeitä ja soljuvia, ja oli helppo kuvitella vastaavanlaisia tilanteita tapahtuvaksi ihan oikeastikin.

Yksi teoksen suurimmista plussista oli taakse koottu "apusanasto", joka selvitti lukijalle esimerkiksi espanjalaisten joulunviettoon liittyvää sanastoa ja paikkoja sekä erilaisia idiomirakenteita, joista suurimman osan kirjoitin itselleni muistiin. Teosta ei ehkä oltu pilattu pituudella, mutta lukukokemuksena se antoi minulle varsin paljon. Nyt tekisi mieli lähteä koluamaan kirjaston espanjankielistä hyllyä, mutta (onneksi) paikka on kiinni tänään.

Joululahjaksi sain myös pari kirjaa: Carlos María Domínguezin "Paperitalon", Berliini-oppaan (olen lähdössä sinne helmikuussa; miten voin ikinä päättää, missä kaikkialla kannattaisi vierailla!) ja suomi-ranska-suomi-sanakirjan, jollaista minulla ei ennestään ollut, kukaan muu lähisukulaisistani kun ei ole ikinä ko. kieltä opiskellut.