Pitihän se arvata, että lukemisvauhtiani häiritään heti, kun päätän aloittaa jonkin tämäntyyppisen projektin. "Majakka" on yhä kesken, vielä lähes puolet lukematta. Kun ei vaan ehdi! En tiedä, mihin kaikki aika oikein häviää.... Sen verran voin kuitenkin sanoa, että Virginia Woolf -ihannointini ei ole ainakaan laantumassa tämän teoksen myötä, pikemminkin päinvastoin. Vaikka tajunnanvirta vaatii välistä keskivertoa enemmän keskittymistä, tuntuu Woolfin tapa kirjoittaa jotenkin luontevalta lukea. Omat (varsinkin yksityiset) päiväkirjamerkintäni ovat useimmiten nimenomaan tajunnanvirralla tuotettuja, joten koen tietyntyyppistä samaistumista hänen teksteihinsä.

Pari kokonaista "teostakin" olen saanut luetuksi; Kari Rahialan "Onnellinen keräilijä" ja Raimo Aution "Keräilyn ihanuus ja hulluus" tuli kahlattua lävitse viime viikolla. Molemmat olivat omalla tavallaan mielenkiintoisia, vaikkakin jälkimmäisen kohdalla on kyse Postin 90-luvun lopulla järjestämästä näyttelystä, ja Rahialankin tuotokselle on ikää kertynyt jo yli 10 vuotta, mikä paistoi aika räikeästi tekstistä. Sain kuitenkin sopivan kimmokkeen kaivaa 10-vuotiaana aloittamani teepussikokoelman päivänvaloon - nyt tekee taas mieli täydentää kansiota, vaikkei sitä voikaan koskaan saada täydelliseksi.

Muutoin olen viihtynyt lähinnä saksan ja espanjan kielioppikirjojen parissa. Ranskaa olen yrittänyt tsempata sen verran, että uskaltaisin tarttua kirjastosta lainaamani Pentti Saarikosken runokokoelman ranskannokseen ("Où que j'aille"). Nappasin sen hyllystä mukaani lähinnä kokeilumielessä; yleensä runot ovat parhaita, kun ne lukee alkuperäisellä kielellä.