Omasta yläasteajastani on kolmisen vuotta, ja olikin jännä huomata, miten helposti niihin aikoihin palasi Kontulan tekstin kautta takaisin; löysin monia henkilöhahmoja, jotka - tahtoen ja tahtomattani - kuvittelin vanhoiksi luokkakavereiksi ja opettajiksi. Tällainen mielikuvitusleikki samanaikaisesti sekä nauratti että itketti. Miten joku onkin onnistunut tiivistämään sen, mitä nykyperuskoulu (yläaste) pohjimmiltaan on?
Annoin kirjan äidilleni ja pyysin lukemaan siitä muutaman pätkän. Häntä teksti ei naurattanut ollenkaan; otsa vain rypistyi sitä mukaa, kun hän luki eteenpäin. "Onks koulussa oikeesti tällasta? Joo, on - valitettavasti.
"Rexi on homo ja opettajat hullui!" oli ilmestyessään kohtuu paljon esillä ja sitä kiiteltiin realistisesta koulumaailman kuvaamisesta. En voi oikeastaan muuta, kuin liittyä näihin kiittelijöihin, sillä juuri tällaisia kirjoja tarvittaisiin enemmänkin.
"Kun 7.N poistuu kesken tunnin joustavaan ruokailuun, huomaan hiljaisen Heidin pulpetilla avoimessa kynäpussissa kirjelapun. Luulen, että se on luntti ja katson lappua. "Toi ope haisee kaameelta. Sillä on vissiin paskat housuissa." Järkytyn lukemastani. Syöksyn vessaan. Suihkuttelen ja hankaan itseäni käsisaippualla. Kolautan suuhuni pastilleja ja ihmettelen, voiko kirjelapun opettaja ikinä olla minä. Minä en ole käynyt koko tuntina luokan takana Heidin ja Sainan pulpettien luona. En kai minä sentään kateederilta saakka löyhkää? Aamulla olen käynyt suihkussa, vaihtanut puhtaat alusvaatteet ja sivellyt kainaloihin deodoranttia. Haiseeko opetukseni?"
Mikäli vielä joskus valmistun (lukion) opettajaksi, toivon todellakin, että minulla on tarpeeksi keinoja selvitä niistä pahimmistakin tilanteista, joita Kontula teoksessaan kuvaa. Se, joka tämän luettuaan pitää opettajan ammattia leppoisana ja helppona, ei ole ymmärtänyt, mistä tässä oikeastaan on kyse.
Kommentit