Johanna Jokipaltion "Nyt skräpätään!" löytyi kirjaston hyllystä pienen etsinnän ja hakemisen jälkeen (se oli aakkostettu N:n kohdalle J:n sijasta, kerrassaan nerokasta!). Ja voi mikä pettymys koko teos olikaan! Luin sitä aluksi malttamattoman kärsivällisesti, ajatuksella "kyllä tää kohta lähtee etenemään, ihan varmasti", mutta, kuten lopuksi jouduin toteamaan, ihan turhaan.

Scrapbooking on mielestäni ennen kaikkea visuaalinen harrastus - sen takia olikin hieman kummallista, että lähes puolet Jokipaltion toimittamasta "oppaasta" oli silkkaa tekstiä. Kaikeksi pahaksi huonoa tekstiä. Lukijana minusta tuntui, että joku yrittää nyt vedättää pahasti - kieli oli todella kangertelevaa, ja olen melko varma, että suomen kielen proffat olisivat itkeneet lukiessaan. Samoja asioita toistettiin, mitä nyt sanajärjestystä oli hieman muutettu, jotta saatiin jokin poikkeama "uuden" ja edellisen kappaleen välille.

"Nyt skräpätään!" sisältää myös "pari todella hyvää vinkkiä"; tee-se-itse-paperi sekä pienen kirjasen sitominen. Ensiksi mainittu saattaisi kirjan pohjalta jopa onnistua, mutta sidonnan tulisi luonnistua, kun kerrotaan siihen tarvittavan lankaa ja parsinneulan. Öhöm? Ehkä ohjeet on tarkoitettu minua älykkäämmille ihmisille?

Ihmiselle, jolle koko käsite scrapbooking/skräppäys on ennaltaan tuntematon, saattaa kirjalla olla jotakin tarjottavanaan; huonosta, vähän väkisin väännetyn kuuloisesta suomesta huolimatta koko harrastuksen idea valottuu kyllä. Pitempään harrastaneen tuskin kannattaa - ainakaan informatiivisessa mielessä - tarttua tähän teokseen.

Jokipaltion lisäksi kirjastosta tarttui matkaan Sirkka Turkkaa, jota Rooibos suositteli, sekä kolme Hanne Ørstavikin teosta. Innostuin hänestä (tai no, hänen tavastaan kirjoittaa), kun puolivahingossa lainasin teoksen "Rakkaus" pari kuukautta sitten. Yksi lainaamistani teoksista näytti jopa voittaneen Norjan vastineen Suomen Finlandia-palkinnolle. Odotukset nousivat, vaikkeivat ne ehkä tuollaisen perusteella saisi. Suhtaudun tällaisiin palkintoihin vähän kyynisesti, syystä X.

Riihimäen antikvariaatti (onpas hieno sana; käytän mieluummin divaria) oli ennallaan - kävin muksuna penkomassa Aku Ankka -hyllyjä äidin kanssa. Nyt mukaan tarttuivat kuitenkin Anna Politkovskajan "Toinen Tshetshenian sota" sekä Nicholas Evansin "Hevoskuiskaaja". Viimeksi mainitun olen lukenut jo aiemmin, mutta pidin tarinasta ja kerrontatavasta niin paljon, että pakko kait se oli hommata hyllyntäytteeksi. Toivottavasti en hurahda ihan yhtä pahasti kuin kaveri Carlos María Domínguezin "Paperitalossa"; hän rakasti kirjoja niin paljon, että rakennutti niistä itselleen talon. Tarinan loppu ei ollut kovin onnellinen, muttei siitä tämän enempää - ainakaan nyt. Lukekaa itse, suosittelen!